tiistai 9. tammikuuta 2018

Nettikirpikseltä yllättävä aarre



Julkaisin joulun alla Instagramin puolella jo pari valokuvaa tupamme uusista vanhoista valaisimista - vihdoin viikonloppuna ehdin valoisan aikaan nappaamaan muutamia valokuvia myös tänne blogiin.

...Olohuoneen tilanne ei ole muuttunut mihinkään viikonlopun valokuvaamisen jälkeen, sillä tuo joulukuusi yhä vain edelleen odottelee pihalle viemistä... Ainoastaan tontut katosivat jo tuolta puulaatikon päältä sunnuntain siivouksen yhteydessä... Tosin en stressiä viivästyneestä joulutunnelmasta ota, sillä joulukuusi on tänä vuonna pysynyt todella hyvänä näinkin pitkälle - ja onhan tuohon jouluun taas melkein vuosi! ;)


Minulla on ollut haave tässä koko remonttiprojektin ajan, että varsinkin tuvassa kattovalaisimet olisivat talon henkeen sopivia, oikeasti vanhoja valaisimia - ei uustuotantoa. Monia valaisimia talostamme puuttuu edelleen juurikin tämän jääräpäisyyteni vuoksi, kuten keittiön saarekkeen päältä, verannalta ja yläkerran wc- ja suihkutilasta.

Tupaan meillä oli hakusessa kaksi kattovalaisinta; toinen keskelle oleskeluryhmää (yläkuva) ja toinen 'käytävän' puolelle, eli sohvan ja ulkoseinän väliseen kulkutilaan.


Kuinka usein löydät kahta samanlaista valaisinta, jos oikeasti koetat kirpputoreilta etsiä?!


...Voin kertoa, että todella harvoin... Kerran törmäsin kahteen tyyliltään taloomme sopivaan retrovalaisimeen, mutta toinen taisi olla sininen ja toinen vihreä.

Lopulta tein LÖYDÖN: törmäsin Torissa näihin kauniisiin valaisimiin, jotka olivat myynnissä Helsingissä. Rakastuin valaisimien muotoiluun ja tuo hieman murrettu valkoisen sävy sopii todella kauniisti Tikkurilan Valkoinen -sävyllä maalattuihin pintoihin. En tiennyt valaisimien historiasta sen enempää, tunsin vain heti, että juuri nämä valaisimet ovat ne, joita olen koko ajan etsinyt!


Sain hieman jopa tingattua alkuperäisestä hintapyynnöstä, ja tällaiselle pienen rahan kirppislöytöjä tekevälle kahden valaisimen lopullinen yhteishinta, 150€, tuntui melko suolaiselle. MUTTA, koska olin jo täysin rakastunut näihin, sekä aivan kypsä täydellisten valaisimien etsintään - jotka nyt olivat tässä saatavilla - sovimme kaupat.

Myyjä kertoi valaisimia hakiessani, että valaisimet ovat hänen mummonsa vanhat. Hän oli jopa selannut vanhoista valokuvista, että 1960-luvulta lähtien valaisimet olivat olleet mummon huoneiston katossa. Mies myös muisteli, että 'ehkä tanskalaiset', muttei uskaltanut sanoa mitään varmaksi.


Maailman onnellisimpana naisena kiikutin kaksi maailman kauneinta valaisinta kotiin, missä mieskin nyökytteli lopulta tyytyväisenä - kyllä, todella kauniit ja taloon sopivat. :)

Mies tosin nyökytteli vielä hieman tyytyväisempänä, kun selvisi, että kyseessä ovatkin ruotsalaisen suunnittelijan, Carl Thoren, 1960-luvulla Granhagalle suunnittelemat valaisimet, jotka ovat arvoltaan moninkertaiset kuin maksamani hinta!

Löydöstä tulikin yllättäen LÖYTÖ!


Vaikka yllätys oli iloinen, olisin ollut superonnellinen näistä valaisimista joka tapauksessa.

Ne ovat täydelliset!

Iltaisin sytytän valot näihin kahteen tunnelmanluojaan - mies tosin mahdollisti sen, että voin sytyttää myös vain pelkän oleskeluryhmän valon palamaan - ja sammutan kaikki kirkkaat valot pois. Iltojen hämärtyessä nautin perinteisten kattovalaisimien pehmestä valosta.

Tai kuten miehelleni eilen totesin, 'lapsuuden iltojen valoista' - hehkulamppujen aikakaudelta. ;)

4 kommenttia:

  1. Onnea uusille lampuille ja niiden omistajille! Pitää tähän väliin todeta vanha sanonnan pitävän paikkansa:raha ei tee onnelliseksi, mutta tavara tekee! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiju! <3 No juurikin näin!! :) :) Ja kun kotiini jotain hanki, en koskaan mieti niiden jälleenmyyntiarvoa vaan sitä, tekevätkö kyseiset esineet minut iloiseksi ja onnelliseksi. <3

      Poista
  2. Wau! Onnittelut löydöstä. :) Ihanat lamput <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! :) Juuri aamulla miehen kanssa kahvia juodessa niitä katseltiin ja mieskin totesi, että ovat ne kyllä hienot ja tilaan sopivat. Nyt en enää itsekään osaisi mitään muita valaisimia tuossa kuvitella... <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...