perjantai 14. heinäkuuta 2017

Raksalta kuulumisia; täydelliset portaat meidän kotiimme!

Tänään olen taas perinteisten aiheiden parissa, eli lisää valokuvia remontin keskeltä luvassa! :)

Vihdoin ja viimein seinien pohjamaalaus yläkerrassa on valmis, eikä alakerrassakaan enää puutu kuin viimeisten kittaus kohtien pohjamaalaus!

...Tämän hetken valkoisista pinnoista ei uskoisi, että rakastan värikkäitä koteja! ;)

Toki tupakeittiömme ja tuo käytävä tulee pysymään pinnoiltaan vaaleana, mutta kuten olen aiemminkin maininnut, toimii valkoinen/vaaleat sävyt mielestäni loistavana taustana värikkäille yksityiskohdille, nostaen ne kauniisti esiin.


Tuosta kaiteesta olikin jo hieman puhetta tiistain postauksessa, ja tänään ajattelinkin jakaa enemmän valokuvia nimenomaan portaikosta tupakeittiössämme.


Ensimmäinen ajatuksemme kaiteen rakenteesta oli verhoilla sekin tuolla hirsipaneelilla, mutta koska kaiteen läheisyyteen on tulossa keittiö tasaisilla, valkoisilla ovipinnoilla, niin päädyimme lopulta kipsilevyyn ja sen maalaamiseen valkoiseksi.

Kaide portaikon puolelta on paneloitu hirsipaneelilla ehjäksi seinäpinnaksi, eikä se näytä alhaalta päin kaiteelle laisinkaan - mikä oli tavoitteemme. Tahdoimme kaiteesta eräänlaisen seinäelementin.


Portaiden pintamateriaali on muuten oikea kompromissien summa; alunperin portaisiin haaveilin mikrosementtipintaa, mies taas näki mielessään laatoitetut portaat. Minulle laatasta portaissa tulee ensimmäiseksi mieleen virastorakennuksien portaat... Asia jätettiin hautumaan, ja tulin tovin jälkeen neuvottelupöytään oman vastaehdotukseni kanssa:


Neuvottelut materiaalivalinnasta etenivät ideakuvien esittelyn jälkeen sopuisasti, ja päädyttyämme yhteisymmärryksessä harmaaseen väriin askelmissa, pääsin etsimään sopivia laattoja - juuri, kun tosiaan kaikki muut laatat oli jo valittuna, ja ehdin jo huokaista helpotuksesta... :)

Portaiden askelmat laatoitettiin Bauhausista (miehen toimesta) löytyneellä Skiffer Antrasiitti 30x60cm -ulkolaatalla, joka jatkuu portaiden alapäässä porrastasanteessa, sekä alakerrassa olevassa oleskelutilassa ja työhuoneessa. Sama laatta laitettiin lopulta myös verannallekin.

Minä ihastuin tässä laatassa sen ulkonäköön - en tahtonut tasaväristä ja -kuvioista laattaa, vaan elävämmän pinnan - ja mies taas mieltyi ulkonäön lisäksi laatan liukkaudenestoluokkaan (R11), sekä saatavuuteen ja hintaan. :)


Kyseisestä laatasta mies leikkasi myös kappaleet tuonne portaiden sivustoille, hirsipaneelien alle, jolloin tuosta yhtymäkohdastakin saatiin todella siisti.

Askelmien reunoihin asennettiin metalliset kulmalistat, jotka viimeistelevät portaat kauniisti, ja helpottavat siistien reunojen aikaan saamista.

Iso kiitos ja kumarrus miehelle, joka on jaksanut portaiden parissa ahertaa!


Seuraava laattavalinta oli myöskin Bauhausista löytynyt kuviollinen Batik Harmaa 10x10cm -seinälaatta. Olin itse asiassa jo aiemmin nähnyt kyseisen laatan ja muutaman näytteenkin kotiin kantanut, tosin tuolloin tietämättä mihin voisimme sitä remontissa hyödyntää.

Kuviolaatan harmaa sävy sopii kauniisti askelman Skiffer -laatan harmaaseen, ja kuvion taustana oleva pehmeä valkoinen taas tulevaan Tikkurilan valkoinen -sävyllä maalattavaan hirsipaneeliin!


10x10cm laatta on hieman liian korkea tuohon askelmaan ladottuna kahteen kerrokseen, joten mietimme, että leikkaammeko a) ylemmästä laatasta hieman yläreunasta ja alemmasta laatasta hieman alareunasta - eli keskitämmekö laattojen vaakasauman askelman keskelle, vai b) alemmasta laatasta hieman alareunasta ja jätämme ylemmän laatan ehjäksi.

Tällä hetkellä olemme päätymässä vaihtoehtoon b...


Tämä portaikko on yksi suosikkejani koko tulevassa kodissamme jo nyt; Portaat kätkevät pienen yllätyksen kävellessä alas päin, mutta tuottaa niin suunnatonta iloa kuvioiden myötä noustessa takaisin ylös!

Menevät ehkä sarjaan 'hate it or love it', mutta me olemme ehdottoman tyytyväisiä tähän ratkaisuun! :)

LOVING IT!


Olen sellainen herkkis, että itkeä tirautan valtavan helposti - niin ilosta, kuin surusta, tai vaikka vain hyvää ruokaa ajatellessa (itäsuomalainen ruuan rakastaja, tiedättehän?).... :) Monet onnen kyyneleet jo valuneet, kun olen ensi kertaa nähnyt lautalattian paikoillaan, tai kun saimme uudet ikkunat paikoilleen.

Olenkin nauranut, että kunhan pääsemme muuttamaan, niin minä varmaan viikon kierrän vain huoneesta toiseen ja itken ilosta - tällä hetkellä näyttää kovasti sille, että tuossa portailla saatan istua useammankin tovin sitten pillittämässä...! :D


Leppoisaa viikonloppua kaikille!


....Meidän viikonloppuumme kuuluu raksalla lattialankkujen maalaaminen - vihdoinkin!


5 kommenttia:

  1. Tosi hienot portaat tulossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! :) Portaiden ohella olen itse tosi tyytyväinen myös tuohon seinän puolelle jäävään tasoon, jolle voin nostella (miestä lainaten) kaikkea rompetta ja tilpehööriä näytille! ;)

      Poista
  2. Tosi kiva blogi sulla! Erittäin inspiroivaa luettavaa. Itsellä on alkamassa lähitulevaisuudessa talonrakentaminen, joten hauska fiilistellä sitä tällä tavalla toistenkin blogien kautta :)

    -Anna / Rasapit rakentaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna, ja tervetuloa blogini pariin! :)

      Kävinkin heti kurkistamassa blogistasi projektinne vaiheita, ja jään innolla seuraamaan, kuinka talon rakentaminen lähtee etenemään.

      Ainakin työnjako projektissanne vaikuttaa samalle kuin meilläkin! ;)

      Meillä remontin sujuvaan etenemiseen on kyllä suuresti vaikuttanut molempien osallistujien selkeä roolitus; mies vastaa rakentamisesta ja siihen kuuluvien materiaalien kilpailutuksesta ja hankinnasta, ja minä puolestaan olen ottanut vastuun talon sisustamisesta ja pintamateriaalien etsinnästä, kilpailutuksesta ja hankinnasta. Ja aina ajan salliessa riehunut itsekin työmaalla naulapyssyn ja pensselien kanssa! :)

      Tsemppiä projektiin! <3

      Poista
    2. Kiitos paljon! Tsemppiä todellakin tarvitaan :) -Anna / Rasapit

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...