perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kuulumisia raksalta; valokuvia ensimmäisen maalikerroksen saaneista lattioista

Odottavan aika on pitkä, jälleen kerran...

Tällä kertaa odotteltavaa onkin paljon; ehkä eniten odotan, että maanantaina loppuunmaalatut lankkulattiat kuivaisivat ja pääsisin vihdoin valokuvaamaan yläkerran huoneet lopullisella maalipinnalla. Lähes yhtä odotettu on myös hetki, kun alakerran pesutilojen ja kodinhuoneen lattiat on vihdoin viikonloppuna laatoitettu ja kuivaneet niin, että pääsen itsekin ihastelemaan paikan päälle laattalattioiden lisäksi myös kylpyhuoneen laatoitettuja seiniä!

Paljon tapahtuu tässä hetkessä, vauhti kiihtyy urakassa loppua kohti ja valmista tulee kohinalla! Kieltämättä ihana tunne, kun kolmatta vuotta on puurrettu remontin kimpussa ja niitä vähemmän kivoja vaiheita on ollut enemmän kuin tarpeeksi... :)

Koska lopullisista lattioista ei vielä valokuvia ole teille jakaa, kaivoin kamerasta ensimmäisen maalikerroksen jälkeiset kuvat. Kuvissakin näkyy, kuinka oksat vielä paistavat maalin läpi, mutta näistä kuvista saa hyvin jo kiinni siitä tunnelmasta, jonka harmaa maali toi huoneisiin.

Aloitetaan kierros meidän makuuhuoneestamme:


Kuten kerroinkin kuukausi sitten täällä blogissa, päädyimme tulevan Noblessa -keittiömme tason harmaansävyn määrittelemänä lattiamaalissa Tikkurilan vaaleanharmaaseen sävyyn 2115, ja sitä kautta valikoitui lattiamaaliksi Tikkurilan Betolux.


Betolux -maalia ohennettiin ohjeistuksen mukaan 20%, ja lattia maalattiin kertaalleen tuolla ohennetulla maalilla.

Ensimmäinen kerros oli ilo maalata, sillä ohennettu maali levittyi helposti ja nopeasti - toinen maalikerros (josta kerron myöhemmin lisää valokuvien kera) oli paljon hitaampaa levittää, sillä ohentamattomana maali oli melkoisen tahmeaa.

Kuivumisajaksi suositeltiin vuorokautta ennen uuden maalikerroksen levittämistä, joten lauantaina aloitettua maalaamista päästiin heti sunnuntaina jatkamaan - ja sitten mutkien kautta maanantaina saatiin maalaus viimeisteltyä loppuun.

**Palaan tuohon maalisävyepisodiin - jonka ratkaisemisesta täytyy antaa Tikkurilalle ISO KIITOS - kunhan ehdin valokuvaamaan muutaman näytelaudan eri maaliversioilla testattuina! :)


Nämä alla olevat valokuvat ovat myös meidän makuuhuoneestamme:


Hieman nurinkurisessa järjestyksessä lisäsin kuvat tänne blogiin, sillä aloitin maalaamisen ensin isomman pojan (peräkammarin) parvelta, mistä siirryin ensin alas pojan parven alla olevan huoneen lattiaan.

Isomman pojan huoneen jälkeen vuorossa oli ensin meidän makuuhuoneemme, ja seuraavana pienemmän pojan huone - josta valokuvat alla:


Ensimmäisella kerroksella maalasin välillä yhden lankun kerrallaan päästä päähän, välillä kaksi tai kolmekin yhtä aikaa.


Ja tässä alla valokuvia isomman pojan huoneesta.

...En muuten muistanut siinä tohinassa valokuvata välissä parven maalattua lattiaa, joten parvelle pääsette kurkistamaan vasta, kun maalatulle lattialle uskaltaa seuraavan kerran tikapuut nostamaan paikoilleen. :)


Sillä aikaa, kun minä maalasin makuuhuoneiden lattiat, aloitti mies urakan jo tupakeittiössä.

Yhdessä maalatessa koko hommaan meni vain muutama tunti - ja noita maalihöyryjä hengitellessä meni tuokin aika rattoisasti todella huonon huumorin ja hyvän musiikin siivittämänä! ;)

Sitä paljon puhuttua parisuhteen laatuaikaa raksalla siis!


Tupakeittiön sivustalla olevan portaikon, ja sen takaa verannalle jatkuvan käytävän vuoksi jouduimme ensin maalaamaan kaistaleen portaikosta kylpyhuoneeseen päin, ja sitten aloittamaan maalaamisen huoneen toiselta laidalta (yläkuva) ikkunoiden alta, ettemme olisi maalanneet itseämme loukkuun. :)


Tällaiselle näytti tilanne siis viime viikolla lauantaina!

Sormet ristissä, että mies antaisi minulle luvan käydä vaikka villasukissa hipsuttelemassa raksalla valokuvaamassa ne valmiitkin lattiat piakkoin. :)

On tuo puulattia kyllä niin kotoisa ja lämpöinen - ja varsinkin maalattuna saatiin heti tulevaan kotiin ihana vanhan talon tunnelma! Nauroinkin miehelle, että hempeä vanha kammari tuli meidänkin makuuhuoneestamme - seuraavaksi vaan perintögobeliinia seinälle! :)

Huomenna palaan taas blogin ääreen, ja kerron (valokuvien kera tietenkin), millaisen pinnan tupakeittiön vielä täysin käsittelemätön päätyseinä (pönttöuunin takana) tulee saamaan!


Perjantai - täällä vihdoin taas!

Leppoisaa viikonloppua kaikille!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...