maanantai 5. joulukuuta 2016

Kolme erilaista kotia - Puurivitalo [LaFilia & Mäntsälän Kukka -joulukampanja]


*Yhteistyössä LaFilia ja Mäntsälän Kukka



Vihdoin vuorossa sisustuskauppa LaFilian ja Mäntsälän Kukan kanssa yhteistyössä toteutetun joulukampanjan kolmannen sommitelman, ja sitä ympäröivän mustavalkoisen, kodikkaan puurivitalon esittely.

*Vinkvink: 
Ensimmäisen asetelman ja seesteisen, lahtelaisen, kerrostalokodin valokuvat löydät täältä; KLIK!
Toisen asetelman ja värikkään persoonallisen, rintamamiestalon esittely löytyy täältä; KLIK!


Helsingin vanhassa Puistolassa sijaitsevassa, 80-luvulla rakennetussa puurivitalossa, asuu pian nelihenkiseksi kasvava perhe.

Perheen äiti työskentelee sisustusmyymälässä, ja hänen kädenjälkensä näkyy vahvasti tässä tyylikkäästi sisustetussa kodissa, jonka jokainen huone noudattaa sisustukselle annettua punaista lankaa.


Näiden jouluvalmistelujen keskelle oli ihana piipahtaa!


Mäntsälän Kukan floristi suunnitteli tähän kotiin täydellisesti sopivan asetelman käyttäen ranunculusta eli jaloleinikkiä ja skimmiaa.


Sisustusliike LaFilian valikoimasta löytyvät Ib Laursenin lasimaljakot sopivat myös kauniiksi kynttilänjaloiksi. Myös somistuksessa käytetty sinkkitarjotin on LaFilian valikoimasta.


Perheen vanhemmat ostivat kodin kolme vuotta sitten, ja se koki melkoisen muutoksen vajaan vuoden kestäneen remontin myötä. Kylpyhuone oli ainoa valmis tila, johon remontti ei yltänyt.

*Korjaus/6.12.2017: Pariskunta remontoi myös asunnon kylpyhuoneen, mutta se oli ainoa valmis tila asunnossa perheen sinne muuttaessa.

Paljon alkuperäisiäkin elementtejä säilytettiin, kuten olohuoneen vanhat pystypanelit, jotka luovat mustavalkoiseen kotiin pehmeyttä.¨

Aiempia toteutettuja remontteja oli kertynyt jo kolme, joten pariskunta tiesi, millaiseen projektiin oli heittäytynyt mukaan, ja myös remonttitaitoa löytyi omasta takaa. Pariskunta toteuttikin remontin osittain itse, osittain käyttäen apuna remonttimiestä.


Koti on raikkaan ja selkeän mustavalkoinen, pehmennettynä lämpimillä puun sävyillä. Perheen äiti kertookin tuovansa värejä tähän vaaleaan pohjaan ajoittain sesonkien vaihtuessa pienillä yksityiskohdilla, kuten torkkuhuovilla.

Viimeisimpänä tehostevärinä kodissa on ollut sininen, jonka sävy löytyi ruokailulautasista.


Tämä yllä olevien valokuvien tumma senkki on perheen äidin siovanhempien vanha kaluste, joka on saanut uuden kodin Puistolassa. Vintage -huonekaluja löytyy kodista useampiakin, ja jokainen on pala suvun tarinaa.


Samalla vahvalla tyylillä on remontoitu ja sisustettu myös olohuoneen yhteydessä oleva keittiö.


Erikokoisten Ikean Hektar -valaisien käyttö sekä ruoakpöydän yllä, että keittiön sivutason päällä luovat luontevan jatkumon näiden kahden tilan välillä.


Makuuhuoneessa luonnonmateriaalit, vaaleat sävyt ja jopa pelkistetty sisustus tekevät tilasta valoisan ja raikkaan.

Näissä puitteissa nukkuu takuulla levolliset yöunet!


Vanhempien makuuhuoneen ainoa väriläikkä on perheen äidin edesmenneen kummisedän tekemä lipasto, joka on saanut uuden lakan ylleen.


Perheen kaksivuotiaan Lenni -pojan supersankarihuone on jotain niin hienoa, että mielestäni se ansaitsee aivan oman esittelynsä! :)

Eli huomenna luvassa vielä yksi postaus tästä upeasta rivitalokodista!




Joko Sinä olet löytänyt oman suosikkisi näistä kolmesta asetelmasta, ja kolmesta erilaisesta kodista?



P.s. Nämäkin kuvat löydät Pinterestista!



******************************************


Sisustusliike LaFilian ja Mäntsälän Kukan myymälöissä on käynnissä 1.-18.12.2016 äänestys kolmen sommitelman kesken. Tule, äänestä ja osallistu arvontaan, jossa palkintona kaksi jouluista tuotelahjaa kera kukka-asetelman.

LaFilia: Keskuskatu 5, Mäntsälä

Mäntsälän Kukka: Sälinkääntie 2, Mäntsälä


2 kommenttia:

  1. Ihastuttava koti!<3 Rauhallinen, muttei kylmä tai steriili, vaikka onkin paljon valkoista.:) Lattiat ja keittiö viehättävätminua erityisesti...niin ja kukkaset! Nehän ovat juuri niitä mun suosikkeja, joita käytin myös Kukkatalon somistuksessa.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin tässä kodissa juurikin tuohon rauhalliseen, raikkaaseen tunnelmaan, joka kuitenkin on kutsuva, kotoisa ja lämmin! <3

      Tuosta jaloleinikistä tuli uusi lempikukkani - niitä ehdottomasti tämän joulun kattauksiin mukaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...