perjantai 4. joulukuuta 2015

Oma ukkokulta - MakroTex viikkohaaste 'Kauneus/komeus/miesihanne'

Tämän viikon MakroTex -viikkohaasteeseen joudunkin vastaamaan olemassaolevilla valokuvilla, sillä ei tuo minun komistukseni taida pysyä paikoillaan valokuvausta varten... ;)

Heti, kun näin viikon valokuvausaiheen, muistin tämän valokuvan miehestäni, jonka olen ottanut hänestä työn touhussa raksallamme. Ja tähän valokuvaan, tuohon raksaamistunnelmaan parisuhteen laatuaikana sekä omaan mieheeni sopii täydellisesti Anja Porion runo:

''Tiedätkö
eniten rakastan sinua
virttyneissä
puhkikuluneissa haalareissa
innostunut ilme silmissäsi
kuvailemassa minulle
miten piirulleen
ruoteet osuivat kohdalleen''

Miesihanteeni?

Hauska. Saa minut nauramaan, ilman sanojakin. Läsnä. Hyvä kuuntelija. Ymmärtäväinen ja rohkaiseva, mutta samalla ikuisen haaveilijan jalat maassa pitävä voima. Niin vahva, että voi myöntää myös heikkoutensa. Hyvä, rakastava, rajat asettava, paljon halaileva isä. Tarkka, mutta joustava. Uskaltaa heittäytyä, laittaa itsensä peliin. Innostuja, joka myös toteuttaa, eikä jätä asioita roikkumaan keskeneräisinä. Ymmärtää, kun joskus haluan vain olla hiljaa ja yksin. Antaa minun olla minä, koettamatta muuttaa minua. Tasa-arvoinen, toista kunnoittava kumppani.

Eikä siitä ole haittaa, että on vielä komea kaiken lisäksi! ;)

''...Minä en tarvitse kokkia, siivoojaa,
orjaa:
minä kaipaan
iltapäivän ikävään
taistelutoveria, rakastajaa''

Tommy Tabermann



*Enemmän MakroTex -viikon periaatteesta voit lukea Pieni Lintu -blogista.


10 kommenttia:

  1. Aivan ihana, lempeä ja rakastettava vastaus miesihanne haasteeseen. Isyys tuo mieheen charmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä - isyys myös pehmentää miestä, ja tuo entistä lempeämmän puolen esiin... <3

      Poista
  2. Rakastavasti puhut miehestäsi. Tabermannin ajatelma on myös kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo mies vie edelleen jalat alta, elämäni rakkaus <3

      Poista
  3. Hieno postaus! Tommy Tabermann osasi sanoa niin osuvasti asioista, rakkaudesta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tulee lueskeltua hänen runojaan, oivaltavasti ja kauniisti kirjoitettuja rakkaasta ja rakkaudesta

      Poista
  4. Ihana mies. kivat kuvat, pistämätän vastaus haasteeseen ♥ Nauru on tärkeä asia, näinä aikoina olen itse nauranut itseni kipeäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huumorintaju, sanavalmius ja pilke silmäkulmassa tärkeitä asioita yhteisessä arjessa! <3 Olisi tämä elo nuivaa, jos sitä ei värittäisi nauru ja (hyvät) huonot jutut! ;)

      Poista
  5. Usein tuo oma puoliso onkin se paras!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...