maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kevätmessut 2018 // Ideoita pihaan ja puutarhaan


Ehdin jo luulemaan, etten ehtisikään tänä vuonna pyörähtämään Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa, kun menneen viikonlopun täyttivät mm. ihanan kummityttöni ristiäiset toisella paikkakunnalla lauantaina, sekä isomman pojan jalkapalloturnaus Keravalla sunnuntaina.

Iso kiitos siis miehelleni, joka vietti poikien kanssa sunnuntaipäivän pallopelien merkeissä ja antoi minulle pienen suuren hetken omaa aikaa! Vielä tänäänkin olen iltaa myöten puhkunut energiaa ja puuhastellut hymy korvissa pihalla. :)


Täytyy tunnustaa, etten tänä vuonna odottanut messuilta oikeastaan mitään, sillä lähdin takki auki soitellen sotaan; koska olin kuvitellut Kevätmessujen jäävän tänä vuonna väliin, en ollut innostunut tutustumaan messujen tarjontaan etukäteen.

Olipa siis todella hauskaa ja rentouttavaa kierrellä kerrankin ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia!


Kevättä kohti alkaa omalla tontilla viimeiset(?!?) maanmuokkaukset ja sitä myöten tämä on ensimmäinen kesä, kun voimme oikeasti panostaa pihaan ja sen laittamiseen!

Suunnitelmia on takataskussa tulevillekin vuosille, kuten pihan kiveys, terassi ja kesähuone, mutta tälle kesälle olisi suunnitelmissa tosiaan niitä maatöitä, jotta ensi talvena mahtuu molemmat autot pihaan, kanalan ulkohäkin rakentaminen, leikkimökin ja keinun saaminen paikoilleen ja leikkikuntoon, sekä puutarhan laajentaminen marjapensaiden (herukat, mustikat ja vadelmat), hedelmäpuiden (omenaa, kirsikkaa, luumia), avoperunamaan ja kukkapenkkien muodossa.

Onhan siinäkin jo yhdelle kesälle! :)


Niinpä messuilla innostuin ihastelemaan jokaista kukkapenkkiä, kivimuuria, tuoksuvaa magnoliaa ja piharakennusta...!


Omenapuiden ympärille on hieman nostettava maata, joten suunnittelemme omenapuiden ja kasvimaan väliin pengerrystä, johon muuraamme talon vanhoista tiilistä tukimuurin.

Mietinnässä onkin kasvit tuohon muurin reunalle ja omenapuiden väliin rakentuvaan kukkapenkkiin. Ehdottomasti perennoja, ja jotain maanpeitekasviakin etsiskelen... Omenapuiden ympärille olisi tarkoitus kylvää valkoapilaniitty - houkuttelemaan pölyttäjiä omenapuihin ja viereiselle kasvimaalle, tuomaan ihanaa tuoksua pihaan ja helpottamaan ruohonleikkuun määrää.

Haaveissa siis rento, hieman ketomainen puutarha, jossa paljon vanhoja perinnekasveja. Ei millintarkkoja linjoja kukkapenkeissä, ei laajoja ja avaria nurmikenttiä. Runsautta, tuoksuja ja värejä, kiitos! :)


Tuon omenapuiden ääreen tulevan tukimuurin innoittamana valokuvasin varmasti jokaisen muurin pätkän ja lajikkeen itselleni (ja ehkä teillekin, kenties?) inspiraatioksi... :)


Pihakiveys on myös vielä etsinnässä. Mies mietti aluksi pihan asfaltointia, mutta omaan makuun kiveys on vanhan talon pihapiiriin tunnelmallisempi.

Ihastuin itse kovasti (ylä- ja ala)kuvissa esiintyvään Ruduksen Luotokiveen.


Ja niitä magnolian kukkasia - niitä olisin voinut tuoksutella vaikka kokonaisen päivän! Niin kovasti tahtoisin taimen tuoda omaankin pihaan, mutta Mäntsälän leveydellä pitäisi löytää oikein tuulensuojainen, aurinkoinen paikka, jotta talvehtiminen onnistuisi.

Ehkä rohkaistun tulevina kesinä ja kokeilen yhden taimen istuttamista sitä omenapuualueen tukimuuria vasten - onhan se etelärinteessä ja melko tuuleton paikka.


Vuorikärhöä harkitsen pihakoivun juurelle, missä se voisi kasvaa koivua pitkin kanalan aitauksen kupeessa...


Japaninlehtikuuseen en ollut aiemmin törmännyt, eikä se taitaisi valitettavasti Mäntsälän leveyksillä pärjätä, mutta oi, miten kaunis oksisto! Tämä olisi kaunis yksityiskohta perennapenkkiin....!


Liisa Ihmemaassa -sadun teemaan rakennettu ideapuutarha oli kaikkineen melkoisen erikoinen kokemus. Ihan en ole vielä sisäistänyt, kuinka paljon ihan oikeasti toteutettavia ideoita sieltä sain poimittua omaan pihaan, mutta hymyn se ainakin sai huulille. :)

Nämä alla olevat päärynäpuut mielikuvituksellisine tukikehikoineen ovatkin tuolta ideapuutarhasta kuvatut.


Tätä Hatuntekijä -linnunpelätintä ihastelin ja kauhistelin - niin aidonnäköiseksi oli saatu, että koko ajan odotin sen nostavan päätään!

Tämä olisikin hauska idea, jos puutarha olisi hieman boheemimpi kuin omani, enkä olisi katsonut liian montaa kauhuelokuvaa. Hatuntekijä pihalla en paljoa iltahämärässä uskaltaisi kanalaan hiippailla ja jokaisena aamuna kuvittelisin sen siirtyneen taas pienen matkan lähemmäs makuuhuoneemme ikkunaa... :D HUIH!


Valokuvasin kolmen tunnin aikana reilut pari sataa valokuvaa, joista karsin nyt ensi alkuun 90 kuvaa tarkempaan tarkasteluun. Tässä olivat tuosta hirmuisesta määrästä nyt ensimmäiset - luvassa pitkin viikkoa siis vielä muutama valokuvakatsaus, mm. teemoilla 'mummola' ja 'tropiikki'. :)

Ja kasvihuoneet - niitä ihastelin ja kuvasin, ja lupaan laittaa myös nuo valokuvat pikaisesti jakoon.

Oi, toivottavasti näistä kuvista tuli teillekin edes pieni läikähdys keväistä fiilistä ja intoa riehaantua pihalla!

...Itse innostuin heti messuilta kotiin päästyäni raahaamaan puutarhakalusteitakin jo varastosta pihalle... ;)

6 kommenttia:

  1. Lauantaina kävin messuilla. Tuo hatuntekijä oli hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä odottelen jo kovasti ensi viikolla alkavia Pihapiiri -messuja Lahdessa - nämä piha- ja puutarhamessut ovat kyllä henkireikä tuota viipyilevää kesää odotellessa! :)

      Poista
  2. Joka vuosi haaveilen pääseväni messuille, mutta ei tänäkään vuonna. Hienoja kuvia ja kiva katsella kuvista mitä kaikkea sieltä on löytynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätmessut ovat kyllä sellaiset hyvän mielen messut, joilta tulee kotiin pää pyörällä ja täynnä ideoita! :)

      Poista
  3. Kiitos kuvista! Itse en ehtinyt/jaksanut taaskaan lähteä, kun omassa meille uudessa pihassa riittää hommaa ja sää suosi viikonloppuna... Ideoita tykkään katsella, laita vaan lisää kuvia sieltä messuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää kuvia tulossa tänään taas illalla messuilta, vinkvink!! :) Täällä kanssa pihassa riittäisi hommia ihan kokopäivätyön verran viikon jokaiselle päivälle... Niin alkuvaiheessa ollaan tämän oman pihan laittamisen kanssa... Onneksi miehen kanssa molemmat nautimme tuosta pihalla touhuamisesta - muuten olisi toinen varmaan jo heittänyt hanskat kasvimaan nurkkaan! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...