lauantai 30. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 parhaat sisustushankinnat ja hankintalistaa vuodelle 2018


Taas vuoden viimeisillä hetkillä on hyvä hieman summata mennyttä vuotta - ennenkuin aletaan suunnittelemaan täydellä tohinalla seuraavaa!

Modernisti kodikas -blogissa heitettiin joulun alla kaikille sisustusbloggaajille haaste listata kuluneen vuoden parhaat sisustushankinnat. Ihana haaste, jonka ääreen jouduin hiljentymään hetkeksi - niin monen monta ihanaa hankintaa ja sisustuspäätöstä on tullut tehtyä vuoden 2017 aikana, eli remontin viimeisillä metreillä, että tämä tehtävä vaati pohdintaa.

Vuoden 2017 aikana toteutui myös useita mukavia blogiyhteistöitä, jotka nekin osaltaan täydensivät kotimme sisustusta.

Jottei liian helpoksi kävisi, päätin listata loppuun myös TOP-5 sisustusasiaa, jotka ovat haavelistallani tulevalle vuodelle 2018. :)


*****

Hankinnat 2017:


1. Noblessa -keittiö

Ehkä isoin hankinta tänä vuonna, mutta ehdottomasti samalla kyllä niitä rakkaimpiakin!

Tätä keittiötä suunniteltiin jo lähes paatoksella - eikä nyt käyttöönottamisen jälkeen kaduta tippaakaan; keittiö toimii kuten suunniteltiin, tavarat ovat löytäneet paikkansa ja saarekkeen ympärille mahtuu koko perhe vaikka leipomaan.

**Kirjoitan tässä samalla muistivihkooni ensi vuoden blogipostauksia ajatellen, että palaanpa tähän keittiöön vielä paremmin omassa julkaisussa ja listaan koko keittiöprojektin plussat ja miinukset, sekä jaan käyttökokemukset tarkemmin. Kyselyitä kokemuksistamme on nimittäin tullut paljon niin kommentteina kuin sähköpostiviesteinäkin, enkä ole vielä ehtinyt aivan kaikkiin edes vastaamaan.




2. Ikean keltainen Strandmon -lepotuoli

Huonekaluhankinta, josta olemme miehen kanssa olleet 100% yhtä mieltä heti ensimmäisestä silmäyksestä lähtien!

Jo ennen kuin uskalsimme edes ääneen puhua remontin valmistumisesta ja tulevasta muutosta, olimme lisänneet tämän Strandmon -lepotuolin hankintalistallemme - ja jopa paikka sille oli valittuna etukäteen Villa Kotirannan tuvassa.

Ehdottomasti suosikkihuonekalujamme - niin ulkonäkönsä, värinsä kuin istuttavuutensa puolesta!




3. Sukhin luonnonvalkoinen (Kalim) palmikoitu villamatto [*kaupallinen yhteistyö*]

Minulla oli ilo tehdä yhteistyötä Sukhin kanssa marraskuussa 2017 - tuon yhteistyön tuloksena kotiimme saapui ihanan pehmoinen ja koko perheen omakseen ottama palmikoitu villamatto.

Kuten olen aiemminkin todennut, teen yhteistyötä ainoastaan niiden yritysten ja tuotemerkkien kanssa, joihin todella uskon ja joiden laatuun luotan - Sukhin eettiset ja ekologiset arvot kulkevat käsikädessä omieni kanssa!

Jos et vielä ole ehtinyt tutustua tähän kotimme uuteen mattoon - tai Sukhin arvoihin - kurkkaa nämä kaksi aiempaa postaustani:





4. Pirta Lupiini -teekannu

Syyskuussa kotiimme saapui kauppareissun yhteydessä kaunis Pirta -tuotemerkin Lupiini -teekannu. Rakastuin kannun puiseen ripaan, messinkisiin yksityiskohtiin sekä pinnan kuviointiin.

Lisäksi kukkaroystävällinen hinta miellytti suuresti; 19,95€!

...Odottelen kovasti verantamme valmistumista kevättä kohti ja tulevia teehetkiä vanhalla puusohvalla istuen, yrittiteetä Lupiini -teekannussa hauduttaen...




5. Oras Optima 2727F -hana

Tässä on tuote, josta olen haaveillut vuosia!

Tai oikeastaan haaveilin alunperin Optimaa edeltäneestä versiosta, Oras Venturasta, joka nyttemmin on jo poistunut mallistosta. Oras Optima on seuraavan sukupolven älykäs keittiöhana kosketusvapaa -toiminnolla ja elektronisella pesukoneventtiilillä.

**Kirjoitin muistivihkooni merkinnän myös tähän aiheeseen palaamisesta, sillä kyseisestä hanasta onkin niin paljon kerrottavaa - niin kehuja kuin rakentavaa palautettakin - ettei tähän postaukseen kaikkea mahdu!



6. Carl Thore Trava -valaisimet

Näistä valaisimista en olekaan vielä ehtinyt blogiin juttua tekemään, sillä ne saapuivat meille vasta juuri joulun alla sitten. ...Siksi alla olevat valokuvatkin ovat Instagramissa julkaisemiani, ja niin ollen valitettavasti hieman huonolaatuisia...

Valaisimet löytyivät Tori.fi -nettikirppiksen kautta, ja pienen tinkaamisen jälkeen sain ne varsin sopuhintaan - vaikka siltikin tällaisena perus-pihinä ihmisenä hieman irsistelin; kaksi valaisinta (erinomaisessa kunnossa, vanhan rouvan kodista) yhteensä 150€!

**Olipa onni osallistua tähän sisustushankinnat -haasteeseen, sillä tässä samalla löysinkin monen monta aihetta, joihin en ole vielä ehtinyt kunnolla keskittymään blogissa! Raapustan siis muistivihkoon myös merkinnän näistä valaisimista ja parempien valokuvien ottamisesta...




7. Isäni lapsuudenkodin pirtinpöytä ja penkit

Marraskuun loppupuolella piipahdimme koko perheen voimin lapsuudenkodissani Pohjois-Savossa, jonne kiikutimme vanhemmilleni varhaisena joululahjana Bonanza -sarjan ruokapöydän tuoleineen, sekä noudimme ja kasasimme uuden vaatekaapin Ikeasta.

Vaihtokauppana nostimme peräkärryn kyytiin isäni lapsuudenkodista peräisin olevan pirtinpöydän penkkeineen, jotka isäni kertoman mukaan ukkini Aapeli on aikoinaan sodan päätyttyä hankkinut.

Näistä kalusteista olen haaveillut koko aikuisikäni ja isälleni vannonut, että sitten kun joskus minulla on koti minne kalusteet mahtuvat, tulen ja haen ne parempaan talteen vanhempieni rantasaunan pukuhuoneesta. :)

Vuosi 2017 ja Villa Kotirannan valmistuminen mahdollistivat näiden perintöaarteiden uuden elämän seuraavan sukupolven käytössä!




8. Savo Kuutio -liesituuletin

Helmikuussa 2017 vierailin Rakenna ja Sisusta -messuilla Turussa. Tarkoitus oli viettää pari päivää lapsivapaata-äidin-omaa-aikaa, valokuvata, kirjoittaa blogia sekä kuulostella sisustusalan kuulumisia vuodelle 2017. Kaiken tuon lisäksi ehti mukaan tarttua myös etsinnässä ollut TÄYDELLINEN liesituuletin: Savo Kuutio!

Olimme etsineet valkoista liesituuletinta, joka olisi juurikin kuution muotoinen ja tulisi roikkumaan saarekkeen ylle vaijereiden varassa, mutta sopivaan hintaan ei sellaista ollut tullut vielä vastaan. Onni onnettomuudessa oli kohtuullinen messutarjous ja mahdollisuus saada tuote toimitetuksi kotiin vasta kesäksi - eihän meillä helmikuussa ollut edes tupakaan valmiina, saati keittiökään muuten kuin tilauksen muodossa etenemässä...!

**Raaps, raaps, aihelistalle lisätty liesituulettimenkin tarkempi esittely! Palataan siis aiheeseen tarkemmin alkuvuodesta.




9. Keinutuoli nettikirppikseltä

Tämän keinutuolin kanssa kävi sikäli tuuri, että olin etsinyt valkoista, perinteistä keinutuolia jo hetken paikallisilta nettikirppiksiltä tuloksetta. Lopulta satuin Facebook -kirppisryhmään sopivasti, kun eräs toinen henkilö oli jo varannut keinun ja tingannut sen hintaa alkuperäisestä hieman alaspäin. Nopeasti oma nimi jonoon - ja kappas; ensimmäinen hakija perui varauksen ja minä kipaisin noutamaan keinun valmiiksi tingattuun hintaan; 40€!

Ihana istua ja kiikutella, todella tukeva ja hyväkuntoinen, ja silti natisee juuri sillä oikealla tavalla tunnelmallisesti hieman. ;)

...Kelpaa pönttöuunin lämpöisessä kupeessa, seinäkellon raksutusta kuunnellen kiikutella ja juoda päiväkaffeja - katsellen samalla ikkunan takana aukeavaa maisemaa.




10. Suihku yläkertaan - Antique Brass

Rohkea hankinta - tilattuna nettikaupasta ulkomailta, perinteinen sika säkissä -ratkaisu - mutta juuri sellainen, kuin olimme etsineet!

Oikea katseenvangitsija muutoin niin vaaleassa yläkerran wc- ja suihkutilassa, ja tuo sadesuihku vielä korostaa korkeaa huonetta ja vinokattoa.




Haaveet & hankintalistalla 2018:



Palaan yhä uudelleen ja uudelleen ihastelemaan Mansikkatilan mailla -blogiin Tainan hankkimaa Urna -maljakkoa - oliivinvihreänä oikein erityisen kaunis!

...Hinta vain hirvittää, en tiedä raaskinko koskaan yli 200€ yhdestä maljakosta maksaa - oli se sitten kuinka ihana tahaansa... :) Menee siis ehdottomasti enemmän Haaveet- kuin Hankintalistalla -osioon.


2. Vintage valaisin yläkerran wc- ja suihkutilaan

Tähän ei juurikaan sopivaa valokuvaa löydy, sillä mitään tiettyä valaisinta ei ole etsinnässä. Tiedän vain, että sen oikean tunnistaa kun se tulee vastaan. :)

Spekseihin olen kuitenkin listannut, että...

...Kattovalaisin, ei kuitenkaan missään tapauksessa plafondi
...Varsiosaltaan/yksityiskohdiltaan messinkinen
...Kupuja voi olla yksi tai useampiakin, mutta joko kirkasta kuviolasia tai valkoista huurrelasia
...Kupu/kuvut eivät saa olla auki alhaalta, eli en halua, että valaisimen polttimot näkyvät alhaalta päin katsottaessa
...Mielellään oikeasti vanha, ei uustuotantoa huonekalukaupasta

Saa hihkaista, jos tulee vastaan sopiva! ;)


3. Työhuoneeseen palanen saneerausverkkoa seinälle muistitauluksi

...Tämä saattaa toteutua jo jopa heti alkuvuodesta, sillä suunnitelmissa on huomenna (syntymäpäiväni kunniaksi?!) visiitti rautakaupoille - verkko on jo ilmoitettu miehen ostoslistalle! :)

Verkkoon onkin helppo nipsuin, klipsein ja koukuin ripustaa ideakuvia, julisteita, kortteja tai vaikka kevyitä kukkia piristämään työhuonetta. ...Työhuone ylipäätään on Haaveet- ja To-Do -listan kärkipäässä tulevalle vuodelle; pää hajoaa tältä käsityö- ja askarteluihmiseltä, jos en vähitellen pääse levittämään tavaroitani muualle kuin keittiön ruokapöydälle... :D


4. Alakerran tv- ja pelihuoneen vierassängyn/löhösohvan verhoilu

Tämä sisustushankinta onkin jo siirtynyt enemmän To-Do -listalle, sillä kankaan ehdinkin jo hankkimaan Vallilan valikoimasta joulun alla. Puuttuu siis enää ompelukoneen korjaus ja sen jälkeen äidin omaa laatuaikaa kaavoittaen, leikaten ja ommellen!

Alakerran tv- ja pelihuoneeseen oli alunperin tarkoitus tulla vanhan kotimme sohva, joka ei sitten lopulta mahtunutkaan ovista sisään (mikä aloittelijavirhe!!). Sen sijaan nostimme tilaan 120cm leveän vierassänkymme, sekä vanhasta sohvasta selkätyynyt, ja rakensimme niiden avulla koko perheelle löhöilypaikan.

...Ongelmana vain on, ettei sänky + sohvan selkätyynyt sellaisenaan näytä kovin viihtyisälle + käytettävyys kärsii, kun tyynyt tipahtelevat ja sijauspatja valuu. Ratkaisuksi onkin suunnittelilla sängyn huputtaminen vahvalla Vallilan puuvillakankaalla!


5. Saunaan polttopuille vanha suuri saavi

Tällä hetkellä polttopuut ovat vanhassa suuressa Orthexin muovisaavissa - jossa tosin siinäkin on sitä hakemaamme pihasaunan tunnelmaa. Haaveilen ja selaan ahkerasti Toria, etsien vastaavankokoista suurta puusaavia, joka sopisi paremmin vanhan talon henkeen.

...Meillä itse asiassa on jo yksi sellainen (kannellinen), mutta se on aivan liian kaunis ja hyvässä kunnossa 'uhrattavaksi' saunaan...


*****

Tämän aiheen äärellä olisin saanut käytettyä puoli iltaa - onnen tunteita herättäviä sisustushankintoja olisi ollut vielä enemmänkin kuin nuo mainitut kymmenen!

Ilahduttavaa oli muuten huomata, että oli huomattavasti helpompaa listata noita jo hankintoja sisustuslöytöjä, kuin laatia uusia hankintahaaveita tulevalle vuodelle - kertoo ehkä siitä, ettei juuri mitään enää puutu ja parhaat hankinnat tulevat hetkessä: aina ei tiedä mitä tarvitsee tai haluaa, ennen kuin se tulee vastaan - vaikka kirpputorilla tai alennusmyynnissä! :)

Olisi kiva kuulla, jos olet tarttunut tähän samaan haasteeseen itsekin - lukisin mielelläni teidän listauksianne!


Leppoisia vuoden viimeisiä hetkiä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...