lauantai 11. helmikuuta 2017

Ensikuulumiset Rakenna ja Sisusta -messuilta Turusta

Olen tässä taputellut itseäni olkapäälle jo kahden illan ajan; eilen onnistuttuani ajamaan ihan yksin Mäntsälästä Turkuun (kyllä, osalle meistä se on jo pienien aplodien arvoinen suoritus...) ja saatuani vielä farmariautoni aivan hotellin eteen taskuparkkiin. :)


Tänään vuorossa olivat vielä eilistä rehvakkaammat taputtelut, sillä onnistuneiden autoilu- ja parkkeerauskokemusten lisäksi onnistuin löytämään meille liesituulettimen! Eikä siinä kaikki; kyseessä on juuri etsimämme kiiltovalkea kuutio, joka ripustetaan vaijereiden varassa roikkumaan katosta lieden ylle. Ja mikä parasta - vielä erittäin hyvässä messutarjouksessa (hinta siis ei tuo kuvassa näkyvä)! :)


Eli kannatti lähteä reissuun, ihan vain jo noiden onnistumisen ilojen vuoksi! ;)

Mutta reissusta ei jäänyt käteen ainoastaan onnistumisen iloja, ja liesituuletin, vaan myös runsaasti ideoita Villa Kotirannan remonttiin ja sisustamiseen.

Yksi odotus näille messuille oli nähdä Tikkurilan Color Now 2017 värikokoelman sävy Nefriitti isompana pintana, sillä olen sitä harkinnut tulevan makuuhuoneen väriksi. Enkä joutunut pettymään - kyseistä väriä löytyi messuilta useammaltakin osastolta.

Alla Nefriitti -sävyä esimerkiksi olohuoneen seinässä messuille sisustetussa Blogitalossa, joka on Pikkutalon elämää -blogin Sannan käsialaa.



Kävin myös kuuntelemassa Tikkurilan asiantuntijan värivinkit sisämaalaukseen, sekä tutustumassa Color Now 2017 -värimaailmoihin ja Tikkurilan väriuutuuksiin, kuten Tikkurilan valkoiseen, joka on värisuunnittelijoiden kehittämä uusi, täydellinen sävy kotien seinäpinnoille.

Mutta näistä - ja monista, monista muista inspiroivista havainnoista lisää omissa postauksissaan lähipäivinä!


Huomenna vielä seikkailua Turun toreilla, kameran kanssa ja ilman - ajattelin kurkistaa, olisiko sunnuntaina jopa joku kirpputori tässä keskustassa auki - ennen kuin auto kääntyy taas kohti kotia. :)

Mutta nyt tämä lapsivapaata viikonloppua viettävä - ja rakkaita miehiäni siellä kotosalla samaan aikaan jo ikävöivä - äiti laittaa nyt tietokoneen kiinni ja kaatuu villasukat jalassa viettämään villiä lauantai-iltaa vieraassa kaupungissa Netflixing ja valkosuklaan kanssa!

Parasta! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...