maanantai 26. lokakuuta 2015

DIY: Koristepallot puuvillalangasta vaikka valosarjaksi

Naurattaa jo itseäkin, että selkeästi henkinen mummoikä on saavutettu... :)

Mieheni patistamana otin lauantaina irtioton vauva-arjestamme ja lähdin yhdeksi illaksi ja yöksi parhaan ystäväni luo Lahteen viettämään tyttöjen iltaa. Luulenpa, että mieheni kuvitteli meidän lähtevän humpalle ja makaavan väsyneenä sängyn pohjalla pitkälle seuraavaan päivään, mutta me vietimmekin perinteisen marttailuillan!

Aloitimme illan askartelemalla koristepalloja (joiden ohje löytyykin tästä alta), kävimme ulkona syömässä niin, että navat paukkui, haimme pussilliset karkkia ja sulattelimme päivällistä sohvalla laiskotellen, neuloen ja Poliiseja katsellen. Menimme nukkumaan melko varhain ja heräsimmekin varhain; klo 09 olimme jo Lahden satamassa Kahvila Karirannassa herkullisella ja kaikessa rauhassa nautitulla aamupalalla. Lopuksi kiersimme kolme isoa kirpputoria läpi ja teimme ehkä vuoden parhaat kirppislöydötkin! :) Siis yhtä onnentunnetta koko reissu!

...Eikä yhtään tylsä osuus ollut kotiinpaluukaan, kun kotona odottelivat elämäni miehet, jotka olivat viettäneet ansaittua poikien iltaa tehden pizzaa ja katsoen leffaa. <3

Mutta ne koristepallot!
Ystäväni oli saanut idean askarrella villalangoista vesi-liima -seoksen avulla palloja, joihin voisi liittää vaikka valosarjat. Näitä pallojahan on kaupat pullollaan, mutta se juuri oikean väriyhdistelmän löytäminen onkin hankalampaa + onhan näitä askarteluja vaan niin mukavaa puuhastella hyvässä seurassa! :)

Itse kävin hakemassa Kärkkäiseltä viisi rullaa (eli viittä eri väriä) Drops Cotton Light -lankoja (50%CO/50%PES), jotka taisivat maksaa ~1,30€/rulla. Olisihan noita jämälankoja löytynyt kotoakin, mutta tahdoin juurikin tällaiset harmaa-valko-kelta-mustat pallot! :)
Lisäksi ostin paketillisen pyöreitä ilmapalloja. Tosin eihän niistä pyöreitä tullut, kun pieniä palloja koetin puhaltaa - enemmänkin sellaisia kananmunan muotoisia. Mutta olin valmiiksi jo asennoitunut pallojen muotoon niin, että jos en pyöreitä saa, niin pisaramallisetkin näyttäisivät kivalle roikkumaan laitettuna. :)
Googlailin tuota liiman ja veden suhdetta, ja 50:50 -suhdetta suositeltiin useassa askartelublogissa. Emme mitanneet aineita sen tarkemmin mitta-astioiden kanssa, vaan mututuntumalla sekoitettiin reilu määrä Erikeeper -liimaa veteen.
Vaikka tahdoinkin tehdä pallot noista ostamistani puuvillamaisista langoista, tein yhden testiversion ensin villalangasta (en tahtonut tuhlata noita oikeita lankoja kokeiluun). Tämän testiversion avulla löysin sopivan langan pituuden, sekä pääsin harjoittelemaan langan kieputtamista pallon ympärille - kannattaa tosiaan testata kertaalleen, sillä yllättävän hankalaa oli saada lanka tasaisesti asettumaan joka puolelle palloa, sillä lanka luiskahti helposti ilmapallon pyöreiltä muodoilta väärään paikkaan!
Kun olin mitannut sopivan langan, upotin sen liima-vesi -seokseen. Varsinkin villalankaa käyttäessä kannattaa olla tarkkana lankaa kostuttaessa, sillä se menee todella helposti solmulle, ellei lankaa huolellisesti laskosta seokseen.
Sitten vaan kieputtamaan:
Valmiit pallot asetimme talouspaperille kuivamaan. Ne voi myös ripustaa ilmapallon solmupäästä kuivamaan, mutta alle kannattaa laittaa suojapaperia - langoista saattaa valua nestettä, jos kieputusvaiheessa langat ovat jääneet liian märiksi.
Jos kuivaat vaakatasossa, muista välillä käydä kääntämässä palloa, jotta leivinpaperia vasten olevat langatkin pääsevät kuivamaan.
Omaan silmään nämä pallerot näyttivät ihan pääsiäismunille, kun ilmapallot olivat niin räikeitä... Koetin kuivumista odotellessa pitää mielessä, että värimaailma olisi paljon seesteisempi - ja vähemmän pääsiäismäinen - kunhan ilmapallot pääsisi viimein puhkaisemaan... ;)
 Ja kyllä: palloista tuli kauniin raikkaat:
Pallojen on hyvä antaa kuivua kaikessa rauhassa - itse maltoin vuorokauden ennen pallojen puhkaisua. Tuikkasin saksen terällä pallojen kylkeen ja annoin ilmapallon rapista kasaan ennenkuin vedin sen lankojen välistä pois.
Positiivinen yllätys oli, että tuo liima tosiaan on kuivuttuaan väritöntä; jopa musta pysyi yhtä tummana kuin liima-vesi -seoksella käsittelemättömänä!
En ole vielä hankkinut valosarjaa näitä varten - ajattelin ensin kokeilla, että nuo edes onnistuisivat... ;) Lisäksi ajattelin tehdä palloja vielä lisää, sillä haluaisin pitkän ja runsaan sarjan. Nyt palloja on 12, mutta haaveissa siintää 20 pallon valosarja.

Valokuvia luvassa, kun tällä viikolla vielä ehdin kauppaan valoja hakemaan ja saan pallerot viritettyä olohuonetta koristamaan! :)

Ystäväni villalangoista tekemistä palloista tuli näin kauniin seesteiset:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...