Jouluaaton päivällisen kattaus - yhdistelmä uutta ja vanhaa

Ensimmäinen joulu ikiomassa kodissa vietettiin juhlistaen perheen kanssa; verannalta kannettiin isäni lapsuudenkodin perintöpöytä ruokapöytämme jatkoksi ja jouluaaton päivällinen katettiin tupaan kaikkiaan yhdeksälle hengelle.

...Kovasti haaveilin myös omien vanhempieni saamisesta saman pöydän ääreen Savosta, mutta näin talvipakkasilla ulkoruokinnassa olevat lemmikit aiheuttavat haasteita useamman päivän visiiteille - lasten joulu siis jatkuu vielä monen monta päivää, sillä lähden lasten kanssa Tapaninpäivänä rekiretkelle Pohjois-Savoon!

Miestä paljolti kiittäminen joulun ruokien valmistamisesta - hän jopa loihti täydellisen glögijuustokakunkin kahvipöytään!

Uusi keittiömmekin pääsi samalla tulikokeeseen, kun miehen kanssa siellä koko aattoaamupäivä yhtä aikaa keitettiin, paistettiin, höyrytettiin, viipaloitiin, paloiteltiin, vispattiin ja tiskattiin. Ja pussattiin. ;)

Jouluaaton päivällisen kattaus rakentui perintöastioista, kirppislöydöistä, viime hetken Ikea -hankinnoista ja kotoa jo löytyneistä tekstiileistä.

Kultareunaiset lautaset ovat jo vuosia olleet osa juhlakattauksiamme; Lahden vuosina löysin tämän kymmenen lautasen astiaston kirpputorilta muutaman euron yhteishintaan!

Kynttilänjalat ovat vuosien mittaan tarttuneet mukaan kirpputoreilta, ja pari vuotta sitten maalasin ne kaikki viimein mustiksi. Tänä jouluna ensimmäistä kertaa otin ne kaikki vihdoin käyttöönkin!

Kynttilät ovat Kotikulta -merkin - ne olivat itse asiassa ainoat kauniin valkoiset pitkät kynttilät, jotka onnistuin joulun alla löytämään. Myös kattauksen valkoiset pallokynttilät ovat samaa sarjaa.

Kahviastiasto on puolestaan miehen mummon käsinmaalaama ja perintönä saatu.

Niin kaunis!

Harvoin raaskimme näitä herkkiä (ja käsinpestäviä...!) astioita ottaa käyttöön - tämä ensimmäinen joulumme Villa Kotirannassa tuntui niin juhlavalle hetkelle, että rohkenimme ottaa ne mukaan kattaukseen.

Väriä kattaukseen toivat juuri kukkaan puhkeavat vaaleanpunaset hyasintit, jotka asettelin erilaisiin sinkkiruukkuihin. Hyasinttien sipulit piilotin koristekivikerroksen alle.

Suuret (150x250cm) ruudulliset pöytäliinat ovat Anno -merkin, ja olen ne ostanut jo vuosia sitten. Edellisen kerran liinat otettiin käyttöön syksyllä 2015 pidetyissä puutarhajuhlissa - tuolloinkin kaksi suurempaa pöytää yhdistettiin yhdeksi pitkäksi pöydäksi ystäville.

Pirta -merkin kaitaliinat löytyivät paikallisesta marketista ruokaostosten yhteydessä. Samaa sarjaa löytyi myös punaisenakin, mutta ne olivat jo hieman liian jouluiset omaan makuuni... :)

Muutamaa päivää ennen aattoa mies alkoi pohtia, onko meillä riittävästi juomalaseja yhdeksän hengen kattaukseen - ja onneksi ottikin puheeksi, sillä mitään sarjaa ei löytynyt sitä perinteistä puolta tusinaa enempää!

Nopea Ikea -googlaus, astiavalikoiman läpikäynti ja ostoslista miehelle mukaan. :)

Lopulta kotiin saapuivat aivan eri lasit, joista olimme alunperin puhuneet, mutta mieskin naurahti, että hyvin on koulutukseni perille mennyt, sillä nämä sinertävän-vihertävän-harmahtavan -sävyiset Kallna -lasit olivat täydelliset talviseen kattaukseen.

Värikkään tuvan vastapainoksi mustavalkoisen sävyinen kattaus kultaisin yksityiskohdin oli kokonaisuutta rauhoittava - ympärille nostetut eripariset tuolit ja pirttisarjan penkit toivat puolestaan kodikasta tunnelmaa ja pehmensivät kokonaisuutta.

Aivan meidän näköisemme joulu! <3

....Ihastuin muuten tuohon vanhaan pirtinpöytään tuvassamme niin kovin, että saattaa Bonanza -ruokailusarja siirtyä joulun jälkeen vuorostaan verannalle...! ;)

Vaihdantataloutta vanhempieni kanssa; omaan kotiin pirttikalusteet isäni lapsuudesta

Perjantaina pakattiin koko perhe autoon ja piipahdettiin kahden yön verran Pohjois-Savon mummolassa.

Eikä matkaan lähtenyt ainoastaan perhe autossa, vaan lisäksi myös huonekalut peräkärryssä...

Meiltä jäi muuton yhteydessä tarpeettomaksi varastoon hankittu pyöreä Bonanza -pöytä ja neljä kyseisen sarjan tuolia - siis identtiset tuplakappaleet niistä kalusteista, jotka löytyvät meidän tupakeittiöstämme.

**Huomasin juuri, etten ole vielä kertaakaan valokuvannut Bonanza -pöytäryhmää uudessa kodissamme - olen valokuvannut joko keittiötä tai olohuonetta, mutta tupakeittiön keskellä oleva pöytäryhmä on jäänyt valokuvaamatta...!

Äitini oli jo pitkään haaveillut pyöreästä pöydästä omaan keittiöönsä, ja käydessään luonamme viime keväänä ihastuikin kovasti keittiömme pöytään ja tuoleihin. Lupasin jo tuolloin hänelle, että kunhan pääsemme muuttamaan, tuomme kalusteet hänelle lahjaksi.

Äidin aika odotellessa on ollut pitkä. :)

Samaan kärrykuormaan mahtui myös matkan varrelta Kuopion Ikeasta vaatekaappikin, jonka olimme äidin kanssa yhdessä käyneet jo aikaisemmin valitsemassa. Lauantaipäivästä menikin muutama tovi kaapin kasaamiseen, mutta kieltämättä mieltä lämmitti, kun äiti isälle ihmetteli, kun tyttären kädessä työkalut pysyvät ja vaatekaappikin kasautuu...

Ja olihan minulla mahtava apumies, isompi poika, mukana touhussa kasaamisen loppuvaiheessa. Alkuvaihe kasaamisesta meni häneltä onnellisesti ohi, sillä hän pääsi ukin kanssa kahdestaan metsäretkelle kera makkaranpaiston - tuota retkeä olikin odotettu kovasti!

Eikä kotiin palattu tyhjin käsin; peräkärryyn nostettiin isäni lapsuudenkodista lähtöisin oleva vanha pirtinpöytä ja kaksi penkkiä, joista olen jo pitkään haaveillut. Joskus vuosia vuosia sitten jo päätin, että sitten joskus, kun löydän kodin, jonne kalusteet mahtuvat, haen ne lapsuudenkodistani ja otan käyttöön!

Ja vihdoin tuo paikka on löytynyt; pirtinpöytä nousee verannalle vanhan puusohvan kumppaniksi. Verannalle on suunnitelmissa muodostaa ympärivuotinen kahvittelunurkkaus, ja miehen kanssa teimme toisillemme lupauksen, että jouluksi viimeistellään veranta valmiiksi.

...Mitäs verannalla on vielä kesken? Tapetointi ja listoitus tekemättä, vaatekaapit suunnittelematta ja hankkimatta, pistorasiat paikoilleen, hattuhyllynaulakot puuttuvat ja vanha liinavaatekaappi odottelee vielä maalaamista... Ja tietenkin nyt varastona toimiva veranta pitäisi vielä tyhjentää ihan alkuun viimeisistä muuttolaatikoista...!

No mutta, vielä reilu kuukausi H-hetkeen! ;)

Vanhempani kovasti ehdottelivat, että pirttisarjan voisi hyvinkin maalata uudelleen, mutta me miehen kanssa ihastuimme pöytään sellaisenaan; alkuperäisellä maalilla ja kolhuineen. Kaiken lisäksi pöytä on tällaisenaan se tuttu ja turvallinen muisto omasta lapsuudestani, joten en ikinä millään raaskisi maalata sitä!

Lisäksi tähän pöytään liittyy ihan konkreettinen muisto omasta lapsuudesta; muistelin kotimatkalla, että olin lapsena jotain rapsutellut pöydän pintaan - maali kun lohkeili mukavasti kynnen alla. Kotiin päästyämme oli pakko tutkia pöytälevyä takemmin ja siellähän se komeili;

Nimeni, 'Satu', keskellä pöytää! :D

Ja jos joskus kulumat alkavat omaa silmää häiritsemään, ainahan voi liinan heittää päälle! ;)

Nyt kun nämä kalusteet vuosien odottelun jälkeen saapuivat vihdoin kotiin olen taas täynnä intoa jatkaa tuon verannan työstämistä - haluan jo päästä nauttimaan glögiä pöydän ääreen ja ihastelemaan verannalle koristeltua joulukuusta illan hämärässä!