sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Täydellinen tapetti verannalle, mutta helmipaneelien väri päättämättä - mielipidettä kaivataan!


Jo jokunen viikko on kulunut siitä, kun posti toi laatikollisen tapettirullia - näistä taisin kuvan aiemmin jo tuolla Instagramissakin julkaista - mutta vihdoin pääsen jakamaan kanssanne sekä A) riemun juuri täydellisen tapetin löytymisestä, että B) tuskastumisen näihin sopivan paneelivärivalinnan kanssa!


Verannalle oli alunperin tarkoitus laittaa vain pelkkä panelointi (perinteisellä helmipaneelilla), mutta koska tila on todella korkea (matalimmillaan hieman vajaat kolme metriä, korkeimmillaan vajaat 3,5m), niin mielestäni pelkällä pystypaneloinnilla tilan mittasuhteet olisivat näyttäneet hassuilta.

Niinpä veranta on nyt levytetty niin, että pystypanelointi toteutetaan normaalia korkeampana (1,9m) 'puolipanelointina', eli panelin yläreuna jää parisenkymmentä senttiä ovi- ja ikkuna-aukkojen yläreunan alapuolelle. Yläosa tapetoidaan, sekä ulko-ovea vastapäätä oleva seinä kokonaan, jolle valkoiset vaatekaapit sijoitetaan, ja jolla asuntoon johtava väliovi huurrelasilla sijaitsee.

Mietin ensin räväkkää ja värikästä tapettia, mutta lopulta törmäsin Pinterestissä tähän BoråsTapeter:in Falsterbo II Herba -kasvistoaiheeseen. IHANA - juuri täydellinen sen vanahnaikaisen helmipaneelin kanssa!


Täydellisen tapetin löytyminen aiheuttikin sitten luonnollisena jatkumona täydellisen paneelivärikriisin! ...Yllätys...!

Olin jo päättänyt kertaalleen, että verannasta tulee raikas ja valoisa puhtaan valkoisilla paneeleilla. Herba -tapetin pehmeämmän sävyinen valkoinen laittoikin sitten suunnitelmat uusiksi...

Vaikka tuossa Pinterestistä löytämässäni ideakuvassa kyseinen tapetti onkin yhdistetty valkoisiin pintoihin, tuntuu itsestä tuo kontrasti nyt hieman liian kovalle, kun olen tapettia jonkin aikaa luonnonvalossa katsellut. Sävy on omaan silmään aivan liian kermainen yhdistettäväksi kovaan valkoiseen.


Siispä paluu värikarttojen ääreen...

Tikkurilan Tunne Väri- ja Tikkurilan Valkoinen -värikartat ovat nyt kulkeneet mukani tovin, ja niistä löytyivätkin tapettiin täydellisesti sopivat kolme värivaihtoehtoa, joiden kesken nyt en osaa enää päättää....

Jos haluan pysya alkuperäisessä ajatuksessa, ja maalata verannan valkoiseksi, olisi tuo Tikkurilan Valkoinen -sävy oikeastaan ainoa oikea vaihtoehto. Lämpimäksi sävytetty pehmeä valkoinen on melko tarkalleen sama sävy kuin tapetissakin.

Tämän valkoisen suhteen minua mietityttää oikeastaan vain vaatekaappien valkoisen sävyn sopiminen  tähän pehmeämpään valkoiseen - tai oikeastaan tähän Tikkurilan Valkoiseen sopivien vaatekaapin ovien löytäminen.

Lisäksi kerroken muiden tilojen seinät tulevat taas puhtaalla valkoisella, joten tuleeko verannasta tunkkaisen tuntuinen, jos siellä onkin käytetty eri sävyistä valkoista...?

Lattia verannalla tulee olemaan tummanharmaata isoa laattaa, joka on jo hankittu, ja joka sopisi kyllä kauniisti tähän valkoiseen. Luonnollisten, pehmeiden sävyjen täyttämä tila kuulostaa kyllä hyvälle!


Toinen vaihtoehto on lähteä hulluttelemaan väreillä! :)

Puntaroimme kahden eri vihreän sävyn välillä, jotka molemmat on poimittu Herba -tapetin kuvioista; Kanaali (V384) ja Lido (X445).

Sävynä itse pidän enemmän tuosta vihreämmästä Kanaalista, mutta pelkään, että tilasta tulee helposti liian synkkä. Toki valoa tulee kahdesta suuresta, melkein seinänmittaisesta ikkunasta, ja onhan yksi seinä tulossa tosiaan kokonaan tuolla tapetilla.

Mutta silti, liian retro - puolipaneelit ja kaikkea?! :D

Tämä Kanaali olisi mieheni vaihtoehto nro1.


Tämä alla oleva Lido taas tuntuisi suurena seinäpintana hieman valoisammalle ja kevyemmälle, kuin tuo yllä oleva Kanaali - ja vähän raikkaammalle tuulahdukselle 2010-luvulta. ;)

Itse puntaroin pääasiassa tuon Tikkurilan Valkoisen ja tämän Lidon välillä...


Raksalla pohjamaalia nousee tänään seiniin toimestani, joten värien valinta alkaa olla todella jo käsillä.

Lastenhuoneiden sävyt on jo valittuna, oman makuuhuoneemme väri oli jo kertaalleen päätettynä, mutta hieman jo harkitsen tummempaan sävyyn päätymistä, joten sekin elää vielä... Alakerran rapattujen harkkoseinien lämpimät harmaat sävyt alustavasti valittuina, samoin yläkerran yhteisten tilojen värit.


Nyt kaivataankin mielipiteitä ja apua päätökseen! :)



Pakko muuten jakaa tässä kohti linkkivinkkinä paikallisen sisustuskaupan, LaFilian, nettikaupasta tekemäni löytö: Sass & Belle -tuotemerkin Saniaistyynyt! ...Voi olla, että joudun parit tällaiset ihanuudet kyllä ostamaan, varsinkin jo löydämme vanhan puusohvan verannalle! ;)




8 kommenttia:

  1. Laittaisin vielä vaaleamman vihreän tai sen valkoisen. Kyllä se valkoisempi kaappi siihen sopii :)
    Terveisin Raija/Kodintuntu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin illalla ottaa värikartta uuteen tarkisteluun, ja kurkistaa tosiaan vielä vaaleampien vihreiden mahdollisuuksia - kiitos vinkistä! ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ihastuin tuohon tapettiin heti ensisilmäyksellä! <3 Sopivasti kuviota, mutta kuitenkin rauhallinen värimaailma - ja sopii vanhaan taloon!

      Poista
  3. Tummempi vihreä saa minun ääneni. Tai valkoinen. Kiva tapetti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi!! Tuo valkoinen tuntuu saavan nyt eniten kannattajia taakseen, eikä suotta. ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kanaali -sävyllä nyt kaksi tukijaa mieheni lisäksi. ;) On se kyllä kaunis sävy, mutta jännitän hieman, onko liian retro käytettäväksi puolipaneeliin, joka itsessään on jo melko nostalginen...? Hmmmmm...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...