Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiinanruusu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiinanruusu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Aiemmista kokemuksista viisaampana juorua, kiinanruusua ja bougainvillea juurruttamassa


Helmikuun hiihtolomaviikolla pyörähdimme koko perheen voimin Pohjois-Savossa tervehtimässä vanhempiani. Tuolta viikonloppumatkalta jäi käteen mukavien muistojen lisäksi myös upouudet sukset molemmille lapsille (kun koot ovat loppu Etelä-Suomesta, pitää pyörähtää Savoon saakka ostoksille...), sekä nippu juurrutettavia huonekasvien oksia isäni viherhuoneesta.


Isäni olisi mielellään antanut mukaani jo ihan täysikasvuisiakin kasveja, mutta kahden aikuisen, kahden lapsen ja takakontin täyteisen tavarakuorman kanssa tila alkoi autosta loppua kesken. Lupasinkin isälle ottaa esimerkiksi rönsyilevän kaktuksen - olisiko joulukaktus? - mukaani ensi kerralla, kun suuntaan Savoon kolmestaan lasten kanssa. Tuolloin saan etupenkille kanssamatkustajaksi hieman pisteliäämmän kaverin (meinasin kirjoittaa 'terävämmän', mutta tajusin erheeni saman tien!). ;)


Toisaalta olen myös huomannut, että usein isäni viherhuoneessa kukoistaneet kasvit järkyttyvät muuttaessaan luokseni ja tuppaavat kuolemaan. Ilmeisesti muutos valon määrässä/huonekosteudessa/ lämpötilassa/kasteluveden määrässä/kodin feng shuissa on reppanoille ihan liikaa...

Onnistuneimmat perintökasvit isältä ovat tulleet kotiini juurrutettavina oksina ja ne ovat päässeet alusta alkaen totuttelemaan elämään kanssani; vettä tulee säännöllisen epäsäännöllisesti, lannoitteita ei juuri ollenkaan ja sijoituspaikaksi valikoituu taso, jonne vielä yhden kasvin saan ujutettua. :)

Ystäväni totesi joskus omista huonekasveistaan, että 'jos eivät hänen käsittelyään kestä, niin se on vain kasvin luonteen heikkoutta!' :D


Tällä reissulla mukaani tarttui useampi oksa juorua, joka kukoistaa isäni hoidossa.

Rakastan noita juorun raidallisia lehtiä - nämä ovat niitä oman lapsuuteni nostalgisia lajikkeita! ...Veikkaan, että nämä oksat polveutuvat suoraan juorusta, joka on lapsuudenkodissani kasvanut jo kolmekymmentä vuotta sitten.

Toinen yhtä kauniit lehdet omaava huonekasvi on rönsylilja, jollaisen ostin helmikuun puolella Tokmannin huonekasvitarjouksesta. Kuvia tuosta kaunokaisesta löytyy täältä; KLIK!


Googlailin näiden juorujen hoito-ohjeita, ja törmäsin ohjeeseen, että nämä kuviolehtiset juorut viihtyvät eteläikkunalla, kun taas vihreälehtiset itä- ja pohjoisikkunalla.

Eli kun kesää kohti siirrän muita huonekasveja tuvan ikkunalta vastapäiselle seinustalle, voin huoletta jättää juorun amppeliin ikkunan ääreen!


Rohkaistuneena aiemmasta onnistuneesta kiinanruusun juurrutuksesta nappasin kaksi uutta oksaa mukaan!

Viime vuoden huhtikuussa toin isältäni kaksi kiinanruusun oksaa, sekä useamman bougainvillean oksan. Noista kiinanruusuista molemmat sain kasvamaan kokeilemalla kahta eri tekniikkaa; toinen oksa kasvatti ensin juuria vesilasissa, toisen tökkäsin suoraan multaan ilman erillistä juurruttamista.

Näin lähes vuosi myöhemmin vesilasin kautta multaan mennyt kiinanruusu kasvaa vauhdilla ja voi hyvin, mutta suoraan multaan istutettu oksa kituutti pitkään ja nyt vuoden vaihteen jälkeen lopulta kuivahti pystyyn.

Joten kaikki nyt tuodut kiinanruusun oksat menivät vauhdilla vesilasiin!


Niistä viime vuonna istutetuista bougainvillean taimista, jotka myös istutin isän ohjeella suoraan multaan ja huputin, ei selvinnyt yksikään. Vaikka pussissa oli runsaasi reikiä, taisivat mokomat homehtua pystyyn...

Tällä kertaa kokemusta viisaampana käännyin ystäväni Googlen puoleen, ja selvitin, että nämäkin oksat kannattaa ensin käyttää vesilasin kautta. Oksiin onkin parissa viikossa jo tullut runsaasti valkoisia juurten alkuja, joten toiveikkaana täällä taas uuden kasvatusprojektin äärellä! ;)


Mutta nyt kone kiinni ja unille - huomenna edessä mielenkiintoinen messupäivä, kun suuntamme miehen ja pienemmän pojan kanssa Lahteen Raksa -messuille!

Olethan sinäkin tulossa?! :)


Leppoisaa viikonloppua kaikille!



torstai 20. huhtikuuta 2017

Bougainvillea isäni viherhuoneesta

Pääsiäisen vapaista on vähitellen toivuttu tässäkin talossa - tosin vastapainoksi onnistuin jostain haalimaan (mies)flunssan itselleni, joten voimat olleet vähissä viime päivinä... Nuhaa ja yskää, karmeaa pääkipua ja täysin voimat pois nyt jo kolmatta päivää, mutta kuumeesta ei tietoakaan!

Kuten Instan puolella jo kerroinkin, nuutunutta oloa hieman piristää tieto, että pönttöuunin tarvikkeet tiilineen saapuivat eilen raksalle, ja jo heti huomenna pönttöuuni nousee paikoilleen tupakeittiöömme! :)

Luvassa siis viikonloppuna valokuvia raksalta!

Mutta ajattelin kertoa teille tänään uudesta kasvatusprojektistani, josta olen aivan innoissani, enkä vain valittaa flunssastani. ;)

Käydessäni pääsiäisena vanhempieni luona Pohjois-Savossa ihastelin isäni viherhuoneen reheviä huonekasveja. Suurin osa lajikkeista on tuttuja omasta lapsuudestani - osa kasveista jopa 'alkuperäisiä', 1970-80-lukujen taitteesta asti säilyneitä!

Yksi tällainen kasvivanhus on valtavan kokoinen bougainvillea eli ihmeköynnös. Kasvi on reilusti yli kolmekymmentä vuotta vanha, ja se aikoinaan nökötti lapsuudenhuoneeni ikkunalaudalla, täyttäen oksillaan koko ikkunan. Tänä päivänä tuo kasvi on tukevasti lattialla, valtavassa ruukussa ja sen oksat on kieputettu suureksi palloksi tukien varaan.

En valitettavasti muistanut lomaillessa valokuvata tuota parhaillaan kukkivaa kasvia isäni viherhuoneessa, mutta muistin onneksi napata mukaani kolme nuorta oksaa juurtumaan.


Aikoinaan isäni oli epäonnistunut ensimmäisessä yrityksessään juurruttaa tämän lajikkeen oksaa, joten suuria paineita en tästä istutuskokeilusta suostu ottamaan. :) Kuitenkin ajattelin hyödyntää hänen kokemuksiensa pohjalta tulleita vinkkejä, ja tuikkasin nuoret oksat suoraan multaan, ilman vesilasissa juurruttamista.


Lisäsin oksille myös tukikepit samantien, sillä oksat ovat erittäin taipuisia ja juurettomina helposti tuntuivat kallistuvan pois paikoiltaan.


Kotonani oli ainoastaan taimimultaa enää jäljellä, joten hätäpäissäni istutin oksat siihen. Nyt vain sormet ristissä, etten väärällä mullalla onnistu taimia lannistamaan....

Ihmeköynnös kuulemani mukaan on melkoisen hidas juurtumaan, joten koetan nyt kaikessa rauhassa malttaa odotella onnistuuko juurrutus vai ei. Nämä hitaat projektit, joiden onnistumisesta ei ole mitään takeita, eivät ole suosikkejani - ehdin tässä odotellessa jo monet kerrat heittää toivoni onnistumisesta.... :)


Lopulta vielä huputin oksat ohuiden muovipussien sisään, joihin leikkasin pieniä reikiä, ja nostin ruukut aurinkoiselle ikkunalaudalle.

Jos/kun oksat juurtuvat, tulee taimet siirtää altakasteluruukkuihin, sillä tämä lajike on melkoinen juoppo. :) Samassa vauhdissa lisään ruukkuihin hieman huonekasveille tarkoitettua multaakin.


Ainakin näin muutaman päivän jälkeen näyttävät oksat muovin alla ihan eloisille:


Samaisella ikkunalla odottelee kunnollista juurtumistaan myös isältä saatu kiinanruusun oksa. Tämä yksilö vietti useamman viikon ensin vesimaljassa, ja vasta tällä viikolla istutin juuria kasvattaneen oksan multaan.

Hieman kärsivälle näyttää, mutta elossa edelleen - ja katselin tuota oksan latvaa, että ihan kuin nuppua sinne tekisi! Siinä olisikin ihmettelemistä, jos heti rankan juurruttamiskokemuksen jälkeen oksa palkitsisi minut kukkimalla. :)


Luin jostakin, että kiinanruusun oksaa juurruttamista varten pyytäessä kannattaa valita oksa sellaisesta kasvista, jonka tiedetään viihtyneen hyvin suomalaisella ikkunalaudalla - kiinanruusun viihtymisessä huonekasvina on suuria lajikekohtaisia eroja.

Minun kaksi oksaani, joita juurrutan ruukkuihin, ovat takuulla Suomen leveysasteilla viihtyvästä ja kukkivasta yksilöstä! :) Tai no, ainakin isäni hellässä hoidossa viihtyvästä...


Huomenna olisi tarkoitus tsempata flunssasta huolimatta, ja siirtää esikasvatetut kurpitsat, kesäkurpitsat ja avomaankurkut isompiin ruukkuihin. Kurkistin nimittäin esikasvatusastioina toimivien kananmunakennojen pohjaan, ja totesin, että näiden lajikkeiden juurilla ei ainakaan ole mitään ongelmia puskea läpi pehmenneen kennon! :)

Lisäksi tehtävälistalla olisi kylvää vielä viimeiset esikasvatettavat siemenet, eli maissit.

Ja tietenkin ehtiä kurkistamaan raksallekin, kuinka sitä pönttöuunia oikein muurataan! ;)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...