Räävittömän kakaran päivä prinsessana - rohkeita poistumisia mukavuusalueelta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ // Tarja Sirkiä

Sain tovi sitten Keski-Uudenmaan Blogien, Kublon, kautta kunnian päästä nauttimaan päivästä prinsessana valokuvaaja Tarja Sirkiän studiolle Kellokosken kauniiseen ruukkimiljööseen.

Jännitin valokuvaus hieman etukäteen, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että nautin paikastani kameran takana - en niinkään kuvauksen kohteena olosta. Tämän arkailun tunnistan aikuisiän myötä tulleeksi (turhaksi) itseni tarkkailuksi ja tiedostamiseksi, sillä lapsena viihdyin harrasteteatterin lavalla ja koulun näyttämöllä, mutta viime vuosina jopa isommalle tiimille puhuminen on saattanut aiheuttaa jännitystä. Toki pienessä paineessa pääsee parhaimpiin suorituksiin, uskon mä, mutta onhan siellä omalla mukavuusalueella vain niin helppoa piileskellä!

Uudessa roolissani työelämässäni joudun entistä useammin puhumaan yleisölle - ihan vaikka vain kiitospuheiden myötä, kun tiimiläisellä täyttyy pyöreitä palvelusvuosia. Small talk ei tunnu enää luontevalle suuhuni, sillä vanhetessa olen alkanut - tiedostaen ja tiedostamattakin - vetää mutkia suoriksi ja yksinkertaistaa elämää.

Miksi käyttää aikaa pölinää, jonka sisältö on höttöä, eikä suoraan sanottuna lopulta kiinnosta kumpaakaan, mutta vie aikaa itse asialta?

Joudun siis tarkoituksella harjoittamaan tuotakin taitoa ja lyömään itseäni tilanteisiin, joissa en voi piiloutua faktojen ja konkreettisten teemojen taakse, vaan maltan leppoisasti pysähtyä vaikka päivittelemään säätä.

...Luulisi olevan helppoa vanhalle savolaiselle, mutta näköjään vuosikymmenet Hämeessä ja Uudellamaalla ovat tehneet tehtävänsä!

Ehkä siksikin olen viime aikoina haastanut itseäni osallistumaan kaikenlaisiin tempauksiin, joissa joudun laittamaan itseäni henkisesti koetukselle. Voin todeta, että fyysinen haastaminen on huomattavasti vähemmän kuormittavaa!

Yksi tällaisista haasteista saapui ennen kesälomia Kublon kautta. Tartuin haasteeseen heti, ennen kuin ehdin aloittaa turhan liiallisen pohdiskelun ja empimisen, kun valokuvaaja Tarja Sirkiä etsi aikuisia, 30+ naisia henkilökuvauksia varten. '30+ nainen' - BINGO! ...Tuosta 'aikuisesta' voidaan olla montaa mieltä... ;)

Olemme miehen kanssa kovasti pohtineet sitä, miten voi olla, ettei henkinen ikä ja numero-ikä täsmää mitenkään?!

Tiedättekö minkä ikäiseksi tunnen itseni?

Kyllä, palttiarallaa tällaiseksi edelleen:

Henkisen, kurahousut kainaloissa asti virnuilevan kakaran kulkeminen mukana päivittäin on mielestäni se elämän suola, joka pitää mielen virkeänä ja liian vakavoitumisen kaukana! 

Tuo samainen kuriton kakara on se ärsyttävä kyseenalaistaja, joka ei suostu purematta nielemään palavereissa niitä asioita, jotka ovat ristiriidassa logiikkani ja oppimani kanssa. Haastaa, kysyy tyhmiä - ja oppii alati uutta!

Syytän sisäistä lastani kaikesta kärsimättömyydestäni ja siitä, että liian usein menen kolmevuotiaan lapseni tasolle täydellä tunteella. Unohdan liian usein, että olen se aikuinen tässä taloudessa - niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä mökötän ja kiukuttelen, kun mies on syönyt viimeisen suklaapalan kaapista, mutta toisaalta minua ei nolota heittäytyä pelleilemään muksujen kanssa - edes julkisella paikalla, kun lapset toivoisivat, etten olisi se 'nolo mutsi'.

...Sen verran olen sentään kasvanut, etten ottanut pienemmästä pojastani kesäistä mallia ja heittäytynyt nudisti -asetuksilla tuonne takapihan trampoliinille. Veikkaan, että naapureilla oli kestämistä jo poikanikin kanssa.... :D

Vaikka jännitin valokuvausta ja ennakko-odotukseni oli, etten takuulla osaisi olla luontevasti kuvattavana, oli kokemus aivan päinvastainen! Tarjan ohjattavana oli todella helppoa asettua kameran eteen - tunnelma studiolla oli muutenkin sekä valmistelujen että itse kuvaustenkin aikana niin kotoisa ja leppoisa, että huomasin N A U T T I V A N I  päivästä huomion keskipisteenä!

Ollessani Salon LK:n uskomattoman taitavan kampaaja-maskeeraaja Laura Simulan käsittelyssä tajusin yllättäen, etten itse asiassa ole koskaan aiemmin ollut kenenkään toisen meikattavana! Ja että kampauksen olen teettänyt ammattilaisella ainoastaan Wanhojen tansseihin palttiarallaa 18 vuotta sitten, sekä Lahden Kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kahdeksan vuotta sitten...

Olo oli näiden oivallusten jälkeen entistä enemmän kuin prinsessalla - ihanaa hemmottelua!

Olen niin onnellinen näistä kahdesta valokuvasta - ne ovat ehdottomat suosikkini monen muunkin onnistuneen joukosta!

Näihin tallentui mielestäni oivallisesti aikuinen Satu, josta pilkahtelee se rääväsuisen kakaran särmäkkyys.

Kiitos Tarja ja Laura tästä mahtavasta päivästä sekä unohtumattomasta kokemuksesta! 

********

...Pssst,

Toinen itseni haastaminen on tulossa lokakuussa julkisen puhumisen muodossa Hyvinkäällä, mutta tuosta kublolaisten tapahtumasta lisää myöhemmin - kannattaa seurata Villa Kotirannan Facebook sivustoa, minne linkkaan pikemmiten kutsun kuulemaan lisää aiheesta bloggaaminen.

Jos pääset paikalle, saa ehdottomasti tulla nykäisemään hihasta ja haastamaan minua juttutuokion merkeissä! :)